|
Aiemmin keväällä ilmestyi
Seuraat-sinkku, joka sai positiivisen vastaanoton. Sitä
soitettiinkin tiuhaan tahtiin radioasemilla ympäri Suomea.
Lisäksi Seuraat viihtyi Rockhits Top 30 -listalla
peräti 12 viikkoa.
Nyt Pietilä on julkaissut uunituoreen
Ilmaa-sinkun, joka on esimakua ensi vuoden alkupuolella
julkaistavalta pitkäsoitolta.
Mies ja kitara -soolokeikkailunsa lisäksi
suuren maineen Pietilän projekteista on saavuttanut myös
kasaribändi Soutfork Sound Machine. Tuoreen
sooloprojektin orkesterin soittajat ovatkin kosketinsoittaja
Jari Huvilaa lukuun ottamatta samoja kuin SSM:ssä.
Musiikki tehdään Oulussa, promoaminen
Helsingissä
– Tokihan sitä jotain demokokeiluja on
tullut vuosien saatossa väsäiltyä, mutta nyt olen asialla
huomattavasti ammattimaisemmin.Pidän itseäni ehdottomasti
edelleen oululaisena, mutta koin tärkeäksi lähteä
pääkaupunkiseudulle saamaan oppia alan ammattilaisilta ja
hakemaan uusia kokemuksia musiikin saralla.
– Kaiken muun levyn tekoon liittyvän teemme
Oulussa, mutta promottaminen on luonnollista tehdä
Helsingissä, tarkoituksena kun olisi tuoda musiikkiani
ihmisten kuuluville laajemmaltikin Suomessa, vastikään
Helsinkiin muuttanut muusikko kertoo.
Bändiltä kuulostava sooloprojekti
– Annan vilpitöntä kiitosta kaikille
bändin jätkille. Muutenkin Oulussa vallitsee vahva
talkoohenki. Sellainen oman kylän poikien yhteinen
jelppaushalu.
– Olimme soittaneet tällä samalla
kokoonpanolla lukuisia coveri-keikkoja, kunnes kerran sain
idean, että jospa kokeiltaisiin, miten se oma biisi lähtisi
rullaamaan samalla jengillä. Homma natsasi heti, ja silloin
tajusin, että tämä on tässä.
Pietilän bändissä soittavat Jaakko
Jakku, rummut ja taustalaulu, Vesa Karhula, kitara,
Mikko Kierikki, basso ja taustalaulu ja Jari Huvila,
koskettimet ja taustalaulu.
Pietilä kertoo, että soololevyn tekeminen on
ollut hänellä mielessä jo pitkään, mutta sen toteuttaminen on
vain vaatinut oikeiden henkilöiden tapaamisen oikeassa
paikassa.
– Aika oli vihdoin kypsä, oikeat tyypit
oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Oma levy on nyt sitten
tulossa ja fiilis tosi hyvä.
Kuka on
muusa?
Kummankin Pietilän sinkun sanoitukset
ovat haikeita ja jollain tavalla ikävää ja kaipuuta tihkuvia.
Asiasta kysyttäessä iloinen muusikko ei kuitenkaan suostu
myöntämään, että aiheet ammentuisivat jostain tietystä
naisesta – siitä kuuluisasta taiteilijan muusasta.
– Olkoon se muusa vaikka sitten elämä itse,
olemassaolon haikeus kaikessa kauneudessaan. Vaikka biisi
kertookin rakkauden menetyksestä, siitä voi kuulla myös
yleisemmän ja kokonaisvaltaisemman tunnetilan, jota meillä
kaikilla ihmisillä aika ajoin on, poppari pohtii. Niin,
asioitahan voi tulkita niin monella tavalla.
Syksyisen haikea Ilmaa-single kuvaa osuvasti
etääntymisestä toisesta ihmisestä: ”Olen ilmaa / et minua
huomaa / leijun hiljaa / luotasi pois.”
Teksti: Ilkka Mikkonen
Kuva: Jouni Haapakoski
|